Poikajumalan sanoitus ja hieman biisinteosta ylipäänsä

Koska olen päättänyt viettää lauantain kotona enkä lähteä yhtikäs mihinkään rilluttelemaan, voin yhtä hyvin pohtia tätä hieman.

Poikajumala on yksi ensimmäisistä biiseistäni.

Sitä ennen oli tehnyt Ranskiksen ja Dick’s Tea Barin, joista kumpikaan ei lopulta päätynyt levylle. Ranskiksen kohdalla se on ilmeisen harmillista, olen saanut paljon postia liittyen sen puuttumiseen. Jotenkin se ei vaan valitettavasti mahtunut levylle, sanoitukset eivät mielestäni olleet tarpeeksi selkeät. Oli mukamas liikaa hempeilyä, liian vähän yksityiskohtia. Yritin muokata säkeistöjen sanoja, kuitenkaan siinä onnistumatta. Ääripäänä mainittakoon versio, jossa laulaja-minän mies lähtee lomalle Kiinaan ja tulee takaisin vaihdettuaan nimensä Timpasta Tiinaan. :D

Samoin Poikajumalan ensimmäinen versio oli hyvin epämääräinen säkeistöissään, tyyliin ” päivät seuraa toisiaan, blaablaablaa”.

Koska olen tehnyt lauluja vasta aika vähän aikaa, eli nyt kolme vuotta, ja kaikki omasta mielestäni parhaat biisini syntyvät täysin hetkessä- En ole kauhean hyvä muokkaamaan niitä jälkikäteen. Sellainen duunaus pilaa mielessäni fiiliksen, ja biisienteosta tulee analyyttista työtä. Toki biisien tekeminen on rankkaa ja oikeaa työtä, ja vaatii tuntikausien istumista pianon ääressä, mutta mulla suurin osa niistä sadoista tunneista mitä tämänkin levyn biisejä tehdessäni siinä istuin, menee epämääräisten ja oikeastaan aika huonojen juttujen vaivalloiseen synnyttämiseen. Kunnes sitten tulee vihdoin se hetki, jolloin tuleekin jotain hyvää.

Olin kuitenkin jotenkin vakuuttunut siitä, että Poikajumalan bridge (” joo, sua rakastin, ja silti toista suutelin…”) ja kertsi olivat levyttämisen arvoisia, ja ryhdyin siksi muokkaamaan säkeistöjä. Vaikka sain aikaan ihan hauskan kuvauksen hyvästä parisuhteesta, jossa mies on kunnon mies, joka pitää huolta naisestaan ja tekee hänen puolestaan melkein mitä vaan, en silti suhtaudu tarinaan samalla tunnesidoksella kuin muihin teksteihini, jotka ovat syntyneet hetkessä ja jossain tietyssä, hyvin vahvassa tunnetilassa.

Olimme levyttäneet Poikajumalan uusilla säkeistöjen sanoilla jo kertaalleen valmiiksi, ja siinä oli niin minun kuin Tapion, Jannen ja Askonkin mielestä oivallinen tunnelma ja soundi. Jokin siinä kuitenkin vielä mätti. Silloin tajusimme, että sävellaji on väärä, kertsin pitää tulla korkeammalta, säkeistöjen matalalta!

Samalla keksin, että ehkä bridgen aikamuoto pitää muuttaa menneestä nykyiseen, niin, että pariskunta on vieläkin yhdessä- niin, että laulun minän tragedia on siinä, että hän todella näkee miehensä ihanuuden ja hyvyyden, ja SILTI haluaa muita miehiä. Että toisin kuin alkuperäisversiossa, jossa rakkaus oli jo ohi, jäänyt jonnekin ensimmäisten suhdevuosien hekumaan, hän rakastaa miestään vieläkin, mutta ei silti pysty olemaan uskollinen.

Silloin muutin sanat. ” joo, sua rakastan, ja silti toista haluan/ kun viini valuu laseihin, hetkeksi sinut unohdan”

Toivon, että tässä vuosien vieriessä musta tulisi niin hyvä biisintekijä, että oppisin duunaamaan keskeneräisiä biisiaihioita, muokkailemaan sanoja sekä  työstämään osia ja saamaan sitä kautta valmiin biisin, johon olisin tyytyväinen. Nyt kuitenkin joudun vielä tyytymään siihen, että joudun tekemään turhautuneena kuukausikaupalla kökköä, kunnes jonain yönä ryntään pianon ääreen ja oksennan ulos sen, mitä itseasiassa olen kokoajan halunnut tietämättäni sanoa.

pus,

heli